Palmia – Järvenpään palvelut

  •  Etusivu
  • Yleinen
  • Jatsin ympäristövastaava Katri Väyryselle ympäristöstä huolehtiminen on sydämen asia(current)

Jatsin ympäristövastaava Katri Väyrynen

Jatsin ympäristövastaava Katri Väyrysen työmaa ei ole ihan sieltä pienimmästä päästä. Katrin vastuulla on nimittäin 120 järvenpääläisen kiinteistön ympäristö- ja jätehuolto. Energinen nainen ei kuitenkaan vähästä hätkähdä, sillä hänelle ympäristöstä huolehtiminen on sydämen asia. Vuonna 2013 Järvenpään kaupunkikehityslautakunta palkitsi Katrin Järkevä-palkinnolla esimerkillisestä työstä ympäristöasioiden- ja kierrättämisen edistäjänä.

Hei Katri, esitteletkö itsesi ja kerrotko hieman taustastasi Jatsi Oy:n ympäristövastaavana?

Hei, olen siis Katri Väyrynen, ja olen nyt toiminut vuodesta 2010 lähtien ympäristövastaavan tehtävissä täällä Järvenpäässä. Aloitin kaupungilla jo 80-luvun lopulla ensin puutarhurina ja myöhemmin puutarhateknikkona sekä hortonomina. Kierrättäminen ja kestävän kehityksen periaatteet tulivat jo silloin tutuiksi, kun suunnittelin päiväkotipihojen ja koulujen peruskorjauksia. Käytimme vanhoja betonikiviä uudelleen sekä suosimme luonnonmateriaaleja ja sellaisia kasveja, jotka menestyvät Suomessa.

Mitä kaikkea ympäristövastaavan tehtäviisi sisältyy?

Huolehdin siitä, että kaupungin kiinteistöjen toiminnassa otetaan ympäristönäkökulmat huomioon ympäri vuoden. Hoidan kokonaisuudessaan kaupungin kiinteistöjen jätehuollon sekä niin ikään 60 Järvenpään Mestariasuntojen vuokratalon jätehuollon. Lisäksi on vielä neljä Keusoten kiinteistöä ja joitakin yksittäisiä kiinteistöjä, yhteensä vastuulleni kuuluu siis 120 kiinteistön jätehuolto. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa sitä, että teen mitoituksia ja suunnittelen mitä jäteastioita kiinteistöön tarvitaan, mihin ne sijoitetaan sekä mitä sijoittelussa tulee ottaa huomioon esimerkiksi paloturvallisuuden kannalta. Suunnittelen ja pidän huolen siitä, että jäteastiat tyhjennetään määrätyin väliajoin. Hoidan uusia astioita rikkinäisten tilalle ja myös pesen niitä. Lisäksi tarkastan kaikki jätehuoltoon liittyvät laskut. Laadin lajitteluohjeita ja opastan työpaikoilla ihmisiä oikeaoppiseen lajitteluun sekä käyn esimerkiksi kouluilla puhumassa lajittelusta ja ympäristöasioiden huomioimisesta. Työtäni ohjaa hyvin pitkälle Resurssiviisas Järvenpää-tavoitteet.

Työsi kuulostaa kovin laaja-alaiselta. Minkälainen on tyypillinen työpäiväsi?

Tyypillisesti aloitan työpäiväni käymällä tietokoneellani läpi kiinteistöjen jätehuoltoon liittyvät ilmoitukset. Ilmoitukset voivat olla esimerkiksi sellaisia, että biojäteastiat ovat täynnä tai joku jäteastia on rikkoutunut. Tai esimerkiksi jäteastioille on jätetty maaleja tai muita kemikaaleja, ja ne täytyy hävittää ohjeiden mukaisesti. Hoidan sitten näitä ilmoituksia kiireellisyysjärjestyksessä, menen kentälle ja olen tarvittaessa yhteydessä jätefirmoihin, jotka hoitavat jäteastioiden tyhjennyksiä. Tämän jälkeen teen muita käytännön töitä. Kerran kuussa tarkistan jätefirmoilta tulleet laskut ja teen tarvittaessa reklamaatiot.

Minkälaisia ominaisuuksia työssäsi toimiminen mielestäsi edellyttää?

Teen työssäni paljon yhteistyötä eri ihmisten ja tahojen kanssa, joten hyvät vuorovaikutustaidot ovat kaiken a ja o. Olen näiden vuosien aikana luonut paljon kontakteja eri suuntiin, ja tiedän keneen ottaa tarvittaessa yhteyttä. Pitää olla järjestelmällinen ja tarvittaessa jämäkkä, jotta ympäristöasioita saa edistettyä. Onneksi näihin asioihin kiinnitetään nykyään enemmän huomiota.

Mitä muuta teet työsi vastapainoksi?

Teen paljon hyväntekeväisyystyötä. Olen mukana Hyvä kasvaa Järvenpäässä-toiminnassa, jossa teemme myös ympäristötyötä Järvenpään hyväksi. Lisäksi olen kissani Sannin kanssa mukana Siskot ja Simot ry:n tapahtumissa tuomassa iloa järvenpääläisille vanhuksille. Harrastan myös raviurheilua sekä taiteita, ja teen muun muassa hevosaiheisia figuureja. Luonto ja eläimet ovat minulle rakkaita asioita.

Minkälaisissa asioissa sinuun voivat muut jatsilaiset ottaa yhteyttä?

Ihan kaikissa kaupungin kiinteistöjen ympäristö- ja jätehuoltoon liittyvissä asioissa. Jos asia ei suoranaisesti kuulu omiin vastuisiini, niin ohjaan eteenpäin sille taholle, jolle tehtävä kuuluu.

Entä minkälaisia terveisiä haluaisit vielä lähettää Jatsin työntekijöille?

Jatkakaa hyvää käytännön ympäristötyötä ja olkaa aktiivisia kierrättäjiä. Työni parasta antia on se, kun työntekijät haluavat itse vaikuttaa ja ovat valmiita panostamaan tehokkaaseen lajitteluun.

Back to top