Palmia – Järvenpään palvelut

  •  Etusivu
  • Yleinen
  • Koulujen ja päiväkotien uudistetut ruokalistat pidettyjä(current)

Järvenpään koulujen ja päiväkotien ruokalistat uudistettiin tammikuun lopulla. Listojen ruoista kolmasosa uudistettiin joko kokonaan tai joidenkin raaka-aineiden osalta. Lisäksi vanhasta viiden viikon kierrosta siirryttiin kuuden viikon kiertoon, jolloin myös ruokien vaihtelevuutta saatiin lisättyä. Toive ruokalistojen uudistuksesta on lähtöisin niin asiakkailta kuin ruoan tekijöiltäkin. Uudistuksen tavoitteena onkin tarjota entistä maittavampaa sekä ravitsevampaa ruokaa kasvavien lasten ja nuorten tarpeisiin. Uudet ruokalistat on otettu ilolla vastaan.

 

Kartanon koulun keittiön linjasto
Koulujen ja päiväkotien ruokia on uudistettu asiakkaiden ja tekijöiden toiveesta.

Kartanon koulu yksi testikeittiöistä

Kartanon koulun keittiö on yksi niistä kohteista, joissa testattiin uusia ruokaohjeita aktiivisesti. Palautetta ruoista kysyttiin niin lapsilta kuin koulun henkilökunnaltakin. Kun uudet listat ovat nyt olleet kahden viikon ajan käytössä, on palaute ollut kaikin puolin positiivista. ”Meidän koulussa on erityisesti tykätty uudistetuista välipaloista”, kertoo Kartanon koulun keittiövastaava Arja Dixon. Koululaisille on puolestaan jo löytynyt uusi hittiruoka: jauheliha-makaronipata. Uusia ruokia on maisteltu rohkeasti. ”Lapsilla on saattanut olla ennakkoluuloja joitakin uusia ruokia kohtaan, mutta sitten kun niitä on maistettu, onkin pian tultu hakemaan lisää”, lisää Arja hymyillen.

 

Kartanon koulun keittiö ja työntekijöitä
Kartanon koulun keittiössä testattiin uusia ruokaohjeita aktiivisesti.

Palautteeseen reagoidaan jatkossakin

Ruokalistauudistus on otettu hyvillä mielin vastaan myös ruoan tekijöiden puolella. Reseptit ovat vaatineet toki opettelua, mutta myös tilaus- ja valmistusmäärien uudelleen arviointia. Menekkiä on uusien ruokien osalta vielä hieman hankala ennustaa, mutta palautteeseen reagoidaan herkällä korvalla. Kun koko kuuden viikon lista on käyty läpi, tullaan lapsille ja heidän vanhemmilleen lähettämään palautekysely. Lisäksi joistakin uusista ruokalajeista tehdään gallupkyselyjä. Näin reseptejä ja ruokalistoja saadaan kehitettyä vielä entistäkin maistuvammiksi.

Back to top