Palmia – Järvenpään palvelut

  •  Etusivu
  • Yleinen
  • Palkitsevat pikkujoulut – Jatsissa edetään rohkeasti(current)

Keravan Klondyken amfiteatteri  ravintoloineen tarjosi oivalliset puitteet JATSIn ensimmäisille pikkujouluille perjantaina 23.11.2018. Tervetuliaisglögin jälkeen varsinaisen tilaisuuden avasi juhlava ruokatarjoilu, josta jatsilaiset pääsivät nauttimaan jouluisessa kattauksessa.

Ruokailun jälkeen ohjelmassa oli hauskan pikkujouluvideon ensi-ilta.  Videossa vierailtiin Jatsin eri kohteissa työtekijöitä haastattelemassa.  Tämän jälkeen oli vuorossa työntekijöiden palkitseminen.  Palkinnon perusteena oli  Jatsin arvojen toteuttaminen omassa työssä.  Erityisesti  arvoista nousi esiin rohkeus, sillä kyky uskaltaa uudistua on tärkeä taito uuden yrityksen toiminnan kehittämisessä. Kokonaisuudessaan hyvästä ja rohkeasta työporukasta tänä vuonna palkinnonsaajiksi valikoituivat Anne Eklund, Sari Niinimäki, Sari Juntunen, Mervi Nyman, Rosanna Sandström, Kirsi Rysä ja Päivi Hämäri. Onnea palkituille!

Ennen juhlabändin saapumista lavalle toimiston väki lurautti kuorona jatsiteemoin uudelleen sanoitetun joululaulun kiitokseksi kaikille työntekijöille kuluneesta vuodesta. Juhla jatkui tästä eteenpäin kevyen musiikin tahdissa hyvässä seurassa.

 

Back to top